CASE

Edelläkävijän teknologiakumppani

Framery

Framery on aina ollut edelläkävijäyritys. Tämä on näkynyt tuotekonseptin lisäksi esimerkiksi kierrätettävissä materiaalivalinnoissa sekä nyt teknologian mahdollistamien lisäarvopalveluiden integroinnissa äänieristettyihin työtiloihin ensimmäisenä toimijana markkinoilla.
Story image
Ennen keväällä 2020 alkanutta Finitecin ja Frameryn ohjelmistokehityskumppanuutta Frameryssa oli tehty strateginen linjaus tuottaa asiakkaille lisäarvoa yhdistämällä digitaaliset palvelut Frameryn tuoteperheeseen. Strategiatyö vietiin käytäntöön ensin tutkimalla ja prototypoimalla teknologisia vaihtoehtoja, joilla fyysiset tuotteen ja digitaalisen palvelun liitto syntyisi mahdollisimman virtaviivaisesti ja luotettavasti.
 
Lopullisen tuotekehityksen keskeisimpiä haasteita oli varmistaa sujuva konnektiviteetti laitetasolta pilveen. Tässä onnistuminen oli Framerylle kriittistä, joten hankkeeseen oli oleellista saada kokenut asiantuntija, jolla oli näkemystä ja kokemusta vastaavien IoT-haasteiden ratkaisemisesta.
 
Framery tiedusteli positioon asiantuntijoita usealta toimittajalta, päätyen lopulta Finiteciin.

Asiantuntijat
 
Frameryn hankkeissa Finitecin asiantuntijat ovat toimineet mm. koodaavan IoT-arkkitehdin, Salesforcea tuntevan ohjelmistokehittäjän sekä ohjelmistokehittäjän rooleissa.

Tuote
 
Äänieristetyt työtilat ovat pandemia-ajan jälkeen erityisessä roolissa, joten tähän mennessä innostus markkinassa Framery Onea kohtaan on ollut merkittävää. Tuotteesta saadut asiakaspalautteet ovat olleet kautta linjan lupaavia.
“Koimme Finitecin vahvuudeksi kyvyn saada kiinni nopeista ja kevyistä briiffeistä, ja toimittaa näiden pohjalta korkeatasoisia asiantuntijoita erittäin vaikeasti löydettäviin rooleihin lähes mahdottomalla aikataululla. Erityisesti Tommi on ollut uskomattoman kova asiantuntija. Nikitan osaaminen on ollut todella laajaa ja Lam ymmärtää erinomaisesti IoT-kontekstia ja hänellä on hyvä ymmärrys laitteen ja pilven yhteydestä."

Veikko Lindberg, CIO

Framery

Voisimmeko toimittaa sinullekin samanlaista?

Contact person profile picture

Teppo Martinsuo

Client Executive

0407567042

teppo.martinsuo@finitec.fi